torstai 31. lokakuuta 2013

Hurjaa Halloweenia!


Hurjan hauskaa Halloweenia.


Seuraavaksi siirrymme joulun odotukseen ja Confetin joulublogiin, joka löytyy täältä.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Muumiopitsaa halloweeniltaan


Muumiopitsa

pitsapohja:

1,5 dl vettä
15g hiivaa (1/3 osa paketista)
0,5tl suolaa
3rkl öljyä
n. 3 dl vehnäjauhoja

tomaattipyrettä
kinkkua, tonnikalaa
emmental juustosiivuja
oreganoa
1 oliivi 

Lämmitä vesi ja sekoita siihen hiiva. Lisää suola, öljy ja vähitellen jauhot. Kohota taikinaa noin 30 minuuttia. Painele se sitten Wiltonin keksipeltiin. Täytä haluamallasi täytteillä ja asettele lopuksi juustosiivut kuvan osoittamalla tavalla ja lisää silmät (oliisi puoliksi). Paista 250 asteessa noin 12-15 minuuttia.
 Nauti lämpimänä!


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Noidan pata-popsit


Noidan pata-popsit n. 12kpl

1 pötkö kaurakeksejä
2rkl tuorejuustoa esim.sitruuna
tilkka sitruunamehua
 
1pss mustia Candy meltsejä
15-20 nappia limenvihreää Candy meltsiä
vihreää nonparellia
mustia pops-tikkuja


Murskaa keksit ja sekoita niiden joukkoon tuorejuusto ja mehu. Sulata muutama simply melts nappi. Pyörittele keksimassasta palloja, kasta tikkaritikun pää sulaan simply melts massaan ja työnnä palloon. Valmista näin kaikki popsit ja laita ne noin 30 minuutiksi jääkaappiin kovettumaan.
Sulata loput simply melts napit ja kasta popsipallot yksitellen sulaan massaan. Jos massa tuntuu liian paksulta, lisää Criscoa tai kasviöljyä, jotta saat siitä juoksevampaa. Aseta popsit leivinpaperin päälle, jotta ylimääräinen candy melts valuu popspallon alaosaan muodostaen patamaisen muodon.
 Anna kovettua jääkaapissa noin 30-60 minuuttia. Sulata limenvihreät candy melts napit ja laita sula seos pursotinpussiin. Pursottele padat kuvan osoittamalla tavalla ja koristele lopuksi nonparellein. Voit hyvin valmistaa popsit jo edellisenä päivänä, ne säilyvät hyvin jääkaapissa.


tiistai 22. lokakuuta 2013

Hämis pihaa piristämään ja noitamuffinit


Nyt lienee suurin osa lehdistä maahan tippuneet, joten ne kannattaa haravoida ennen pakkasia pois. Niillä voi täyttää tällaisen hämiksen pihapiiriä hauskuuttamaan. Paketissa on 7 osaa, keskivartalo ja kuusi jalkaa, twistit, joilla saa jalkoihin muotoja sekä muoviset nastat, joilla hämiksen saa pysymään maassa eikä tuuli nappaa sitä mukaansa. 

Tällä viikolla on Espoon myymälässä halloweenviikko ja paljon tarjouksia. Tarjoukset ovat samoja kuin viime viikolla Tuusulassa. 
Tänään, tiistaina Espoossa on halloweenilta ja tarjolla hattaraa sekä erikoistarjouksia ja kaikki teeman mukaisesti pukeutuneet saavat yllätyksen. Kannattaa tulla käymään!

Nämä hauskat noitamuffinit on tehty Wiltonin muffinien koristelusetin avulla. Settejä löytyy noita, pääkallo sekä hämähäkki. Kaikki ovat tämän viikon tarjouksessa Espoossa 5e/kpl.

Noitamuffinit 12kpl

2 kananmunaa
2dl sokeria
1dl juoksevaa margariinia
 3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1dl uuniomenajogurttia
1dl omenasosetta
12kpl omar-karkkeja

koristeluun:
3dl vispikermaa
0,5dl sokeria
sammaleenvihreää pastaväriä

Sekoita kaikki muut ainekset keskenään paitsi karkit. Jaa taikina muffinivuokiin ja paina jokaiseen Omar-karkki niin että se uppoaa taikinaan. Omenaisessa muffinissa on makea yllätys. Paista 180 asteessa noin 12-15 minuuttia. Anna muffinien jäähtyä ennen koristelua. 
Vatkaa kerma sokerin kanssa vaahdoksi ja värjää se sammalenvihreäksi. Pursota vaahto muffinien päälle ja koristele muffnisetin koristeilla; tikuilla ja syötävillä tähdillä.


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Paholaisen muffinit


Paholaisen muffinit 12kpl

2 kananmunaa
2dl ruokosokeria
3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1dl juoksevaa margariinia
1prk (200g) sitruunarahkaa
50-100g turkinpippurirouhetta

kuorrute:

125g margariinia
n.4dl tomusokeria
1rkl vettä
Wiltonin pastaväri, no-taste punainen

mustaa sokerimassaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Voit lisätä makusi mukaan turkinpippurirouhetta. Jaa taikina paperisiin vuokiin muffinipellille ja paista 175 asteessa noin 12-15 minuuttia. Anna muffinien jäähtyä ennen koristelua.

Vatkaa pehmeä margariini sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää tomusokeri joukkoon vähitellen. Lisää vielä vesi ja vatkaa hetken aikaa. Lisää punaista pastaväriä kunnes saat haluamasi syvän punaisen sävyn. Väriä voi mennä reilu puoli purkkia! Pursota kreemi muffinien päälle. Muotoile mustasta sokerimassasta paholaisen sarvet ja viimeistele muffinit niillä.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Halloween-kakku ja halloween-tarjouksia


Keskiviikkona 16.10 vietämme Tuusulan myymälässä Halloween-iltaa.
 Myymälä on auki klo 20.00 saakka. 
Tarjolla on hattaraa ja kaikki teeman mukaisesti pukeutuneet saavat yllätyksen. Luvassa on myös paljon tarjouksia mm.

- erilaisia muffinivuokia 1,50-2,00e/kpl (norm.3,50)

- Wiltonin oranssi pastaväri 1e/kpl (norm. 3,90e)

- Renshaw:n oranssi sokerimassa 250g  1e/kpl (norm. 3,40e)

- pronssispray 5e/plo (norm. 11,90e/plo)

- Wiltonin muffinien koristelusetit (halloween) 5e/pkt (norm. 10,30e/pkt)

ja paljon muuta!

Jaamme myös kaikille yli 10e:n ostoksiin tämän viikon ajan Wiltonin Comfort Grip-muotin.
Kannattaa tulla kauempaakin.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Muumiomuffinit ja halloween teemaviikko



Hauskat muumiomuffinit syntyvät helposti valmiin koristelusetin avulla.

Muumiomuffinit 12kpl

2 kananmunaa
2dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1dl juoksevaa margariinia
 2tl vaniljasokeria
1prk (200g) vaniljarahkaa
(1tl kardemummaa)

kuorrutus:
Snip&Swirl vaniljakuorrutetta

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Voit jättää kardemumman pois halutessasi.
Jaa taikina paperisiin vuokiin muffinipellille ja paista 175 asteessa noin 12-15 minuuttia.
Anna jäähtyä ennen koristelua. Avaa Snip&Swirl ja pursoita kuorrutetta muffinien pintaan. Tasoita veitsellä ja koristele muumiosetin nauhalla sekä silmillä.

Vietämme ensi viikolla (42) Tuusulan myymälässä ja seuraavalla viikolla (43) Espoon myymälässä halloween teemaviikkoa. Viikon aikana on luvassa työnäytöksiä, hurjia tarjouksia ja halloween-ilta, jolloin on tarjolla vielä enemmän tarjouksia ja ohjelmaa. Lisää voit lukea täältä.
 
Tässä muutama fiiliskuva Tuusulan myymälästämme.


keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kurpitsakakku


Syksyiseen kurpitsakakkuun tarvitset:

500g oranssia sokerimassaa
vihreää, rubiininpunaista ja ruskeaa sokerimassaa
muratinlehti-muotit
elintarvikeliimaa

5 kananmunan kakkupohja
pallovuoassa paistettuna

5dl vispikermaa
1prk veriappelsiini hyydykejauhetta

3dl vispikermaa
0,5dl sokeria

Paista kakkupohja paria päivää täyttöä aiemmin. 
Täytä kakku sitten pallon puoliskoihin, halkaise puolikas 2-3 osaan.

Vatkaa 5dl kermaa vaahdoksi. Sekoita koko hyydykejauhe 1 dl:n kylmää vettä ja kaada seos kermavaahtoon. Sokeri ei erikseen tarvita sillä hyydykejauheessa makeus on itsessään.
Anna kakun hyytyä muutama tunti tai yön yli.

Kumoa puolikkaat ja liitä ne yhteen kermavaahdon avulla. Muotoile alaosaa hiukan, jotta kakku pysyy tukevasti pystyssä. Sivele kakun pintaan kermavaahtoa ja muotoile vaahtoon kurpitsan muotoja. 

Kaulitse oranssi sokerimassa isoksi levyksi ja päällystä sillä kakku. Painele massaa kevyesti kurpitsan muotojen kohdalta. Kun alla on tarpeeksi kermavaahtoa, massa mukautuu ja muovautuu helpommin. Lopputuloksena on siistiti painaumat massassa, kurpitsan "kolot".

Sekoita erivärisiä massoja, kaulitse levyksi ja ota muratinlehti-muottien avulla paloja. Liima ne elintarvikeliiman avulla kakkuun kiinni haluamallasi tavalla. Kurpitsan kanta on tehty kokonaan sokerimassasta, johon on tehty marsipaaniveitsellä viiltoja puun syitä mukaellen.


perjantai 4. lokakuuta 2013

Hämähäkkipopsit


Halloweenin hämähäkkipopsit n.12kpl

1 pötkö Domino-keksejä
3-4rkl appelsiinituorejuustoa
(normaalimäärä noin 2-3 rkl)

1pss Wiltonin mustaa candy meltsiä
Wiltonin syötävä nauha, musta
mustia pops-tikkuja

Murskaa keksit ja laita hiukan normaalia enemmän tuorejuustoa, jotta massa jää pehmeäksi. Pyörittele keksimassasta palloja ja laita ne hetkeksi jääkaappiin kovettumaan. Niiden ei ole tarkoitus kovettua paljoa, koska muuten jalkoja ei saa palloon työnnettyä kiinni.

Sulata candy melts ja lisää tarvittaessa Criscoa (2-4rkl). Meltseistä täytyy tulla sopivan juoksevaa.
Ota keksipallot jääkaapista ja kasta pops-tikun pää sulaan meltsiin ja työnnä se sitten keksipalloon. Valmista näin kaikki pallot ja laita ne uudestaan jääkaappiin hetkeksi.


Leikkaa syötävästä mustasta nauhasta noin 5cm:n pituisia paloja jaloiksi. Ota keksipallot jääkaapista ja kasta ne kokonaan sulaan meltsiin. Aseta popsi lautaselle ja työnnä siihen kevyesti kahdeksan jalkaa. Koska keksimassasta tehtiin alunperin pehmeämpää kuin normaalisti, saadaan jalat kiinnitettyä massaan saakka. Aseta hämähäkille vielä silmät ja herkku on valmis. Valmista kaikki näin ja laita ne sitten kovettumaan jääkaappiin vähintään 30 minuutiksi.


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Ruislehdet


Nopeat ja helpot ruislehdet syntyvät vaikka valmistaikinasta. Nämä ovat maistuvia pikkuherkkuja illanistujaisiin ja sopivat suurempiinkin juhliin suolaiseksi palaksi.

Ruislehdet 15-20kpl

2dl vehnäjauhoja
1½dl ruisjauhoja
150g margariinia
½dl vettä
½tl suolaa

Sekoita jauhot ja suola keskenään. Nypi rasva joukkoon ja lisää viimeiseksi vesi. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kaulitse se levyksi ruisjauhoja apuna käyttäen. Ota lehtimuoteilla paloja ja paista 180 asteessa noin 10-15 minuuttia (kannattaa vahtia paistamista).
Anna ruislehtien jäähtyä. Sivele kerros tuorejuustoa esim. ja koristele leikkeleellä. Kuvassa on käytetty savuporotuorejuustoa sekä savuporoleikkelettä.