keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Halkokakut ruskalehdin


Syksyiset halkokakut syntyvät helposti kääretortuista.

Kääretorttu

4 kananmunaa
1 ½dl sokeria
  1dl vehnäjauhoja
  ½ dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta
täyte:
3dl vispikermaa
1prk kinuski hyydykejauhetta
koristelu:
0,5-1dl vispikermaa
ripaus sokeria
500g valkoista sokerimassaa
mustaa ja ruskeaa tomuväriä
ruskalehtiä
Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon varovasti sekoittaen siivilän läpi keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada leivinpaperin päälle uunipellille, levitä tasaiseksi levyksi ja paista 200 asteessa 8-10 minuuttia.
Ota pelti uunista ja kumoa pohja leivinpaperille, joka on kostean keittiöpyyhkeen päällä. Poista pohjapaperi. Kääri levy rullalle leivinpaperin sekä pyyhkeen kera. Anna jäähtyä. Kostea pyyhe edesauttaa levyn ehjänä pysymistä jäähtyneenä.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon hyydykejauheseos, joka on valmistettu purkin ohjeen mukaan. Aukaise levy rullalta, poista pyyhe. Levitä täyte levylle ja kääri uudelleen rullalle leivinpaperin avulla. Laita hetkeksi jääkaappiin hyytymään (30min.). 
Vatkaa kerma sokerin kanssa vaahdoksi. Levitä palettiveitsen avulla kääretortun päälle sileästi. Kaulitse sokerimassa levyksi ja kuorruta kääretorttu sillä. Tee tomuvärien avulla halkoon koivunomaiset jäljet. Viimeistele sokerimassasta tehdyillä ruskalehdillä.
Ohje on yhteen halkoon, joten jos haluat tehdä kaksi halkoa, tuplaa kaikki määrät.


Ruskalehtiin tarvitset

* Renshaw sokerimassa värilajitelman
* pronssispray 

Sekoita noin 50g sokerimassaa pieni määrä cmc-jauhetta (katso kuva). Sekoita massat tasaiseksi ja kääntele ne sen jälkeen keskenään. Tarkoitus on, että massa jää epätasaiseksi. Kaulitse massa levyksi ja ota erilaisilla lehtimuoteilla paloja. Asettele ne kuivumaan esim. rypistetyn leivinpaperin päälle. Voit viimeistellä ne suihkauksella pronssispraytä. Lehdet kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä, jotta ehtivät hyvin kuivumaan muotoonsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti